Siirry pääsisältöön

Veli-Pekka Salonen otti 1.10. alkaen käsiinsä Soilfoodin operaatioiden langat, jotka nivovat jalostus- ja toimitusketjun aina teollisuuden laitosalueilta pelloille ympäri Suomen.

Veli-Pekka Salonen vastaa operaatiot-yksiköstä. – Näen, että maailmassa voidaan tehdä asioita ympäristön kannalta nykyistä fiksummin. Työ Soilfoodilla on itselleni mahdollisuus olla muuttamassa maailmaa parempaan suuntaan

Salosella on taustallaan pitkä ura elintarviketeollisuuden johtotehtävistä. Soilfoodin operatiivisen johtajan tehtävään hän siirtyi Sucrokselta. Salosella onkin niin ymmärrystä teollisen toimijan tarpeista kuin kokemusta yhteistyöstä maanviljelijöiden kanssa.

Yhdessä tiiminsä kanssa Salonen vastaa tuoteputkista aina raaka-aineiden vastaanotosta tuotteiden jalostamiseen, varastointiin ja lopputuotteiden levityksistä asiakkaiden pelloille.

Veli-Pekka Salonen korostaa kentän ja kumppanien merkitystä.

– Tulevaisuutta ja hyviä palveluja rakennetaan tiiviillä yhteistyöllä. Haluan, että olemme jatkossa entistä näkyvämpi ja aktiivisempi kumppaniverkostomme suuntaan. Yhdessä me varmistamme, että homma toimii, Salonen sanoo.

Olen pitkään sanonut, että ilman asiakkaita ei ole meitä. Sama pitää paikkaansa myös yhteistyökumppaniverkostomme osalta. Veli-Pekan mukaan saaminen mahdollistaa operatiivisen toiminnan kehittämiseen edelleen. Toivon sen näkyvän asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme parempana palveluna ja yhteistyönä, joka edelleen mahdollistaa kovan kasvun, sanoo toimitusjohtaja Eljas Jokinen.

Operatiivisen johtajan tehtävä on uusi ja se syntyi keväällä tehdyn organisaatiouudistuksen myötä. Johtaja kuuluu johtoryhmään ja raportoi toimitusjohtajalle.

Nina Paloposki jatkaa Soilfoodin operatiivisessa yksikössä vastaten jatkossa hankinnoista.

Jaa

Lue myös

Mondi Powerflute Kuopio: ”Halusimme sivuvirran käsittelyyn läpinäkyvän kiertotalousratkaisun”

Suomalaisesta koivusta valmistuu Kuopiossa Mondi Powerfluten tehtaalla premium-kartonkia, josta merkittävä osa päätyy elintarvikkeiden, kuten hedelmien, pakkauksiin. Yhtä lailla alkutuotantoon päätyy tuotantoprosessin merkittävin sivuvirta, kuituliete. Soilfood jalostaa sen maanparannusaineeksi. Näin puun kaikki kuidut hyödynnetään tehokkaasti, ja jätettä syntyy vähemmän.