fbpx
Siirry pääsisältöön

Toimintamme ja tuotteidemme taustalla on aktiivinen tutkimus ja kehitys sekä vahva teollisuuden ja maatalouden tuntemus.

Aktiivinen tutkimus ja kehitys sekä yhteistyö alan parhaiden asiantuntijoiden kanssa takavat, että tuotteet toimivat luvatulla tavalla. Viljelijöille tuotamme regeneratiivisen maatalouden ratkaisuja, jotka edistävät kannattavaa maanviljelyä ja parantavat maan kasvukuntoa sekä ohjaavat yhä uusia teollisuuden sivuvirtoja hyötykäyttöön. Soilfood koordinoi, on osallisena ja toimii rahoittajana useissa kierrätyslannoitukseen, maanparannukseen sekä maan kasvukuntoon keskittyvissä, kestävää kehitystä edistävissä tutkimushankkeissa. Teemme paljon yhteistyötä mm. Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan, Luonnonvarakeskuksen sekä Suomen ympäristökeskuksen kanssa.


maanparannuskuidut vesiensuojelu

Soil Improvement Fibres

Maanparannuskuitujen kenttäkoe perustettiin vuonna 2015. Kokeen ensimmäisen viiden vuoden erinomaiset tutkimustulokset julkaistiin korkeatasoisessa tieteellisessä julkaisusarjassa (Rasa ym. 2021). Maanparannuskuitujen ravinnehuuhtoumaa vähentävä vaikutus on merkittävä ja niiden käyttäminen on tehokas ja kilpailukykyinen vesiensuojelukeino. Nyt aloitetussa hankkeessa selvitetään, seuraako toistetusta kuitukäsittelystä kertyviä vaikutuksia peltomaahan, kuten voidaan perustellusti odottaa.

Lue lisää hankkeesta
Maan hyvä mururakenne parantaa pellon veden ja ravinteiden pidätyskykyä.

HiiletIn

Maanparannuskuitujen vaikutus pellon hiilivarastoon tarkentuu ja varmentuu koko ajan – esimerkiksi juuri käynnistyneessä HiiletIn-hankkeessa, jossa tutkitaan peltomaan orgaanisen aineksen ja hiilen kertymistä ja hävikkiä, sekä muutosten taustalla vaikuttavia prosesseja erilaisissa maissa.

Lue lisää hankkeesta
Maanrakenne vertailussa pöydällä olevista eri maanäytteistä.

KASKI

KASKI-hankkeessa kehitetään keinoja Saaristomeren valuma-alueelle ominaisen savimaan nopeaan parantamiseen. Hankkeen monivuotisessa kenttäkokeessa Qvidjan tilalla Paraisilla tuotetaan viljelijöille entistä käytettävämpiä ja kannattavampia kestävän maatalouden toimintamalleja sekä tietoa maanparannuskuitujen sato- ja maaperävaikutuksista.

Lue lisää hankkeesta
Kaurapelto.

Kierrätysmaatalouden ympäristöhyötyjen mittaaminen u0026 standardisointi

Soilfoodin koordinoimassa Päästökompensaatio-hankkeessa on tavoitteena luoda päästökaupan malli, joka kannustaa niin maanviljelijöitä kuin teollisuutta tekemään uudistavia valintoja ja luomaan kestävää ruokaketjua. Hankkeessa luodaan metodologia ja toimintamalli, joiden kautta kierrätyslannoitteiden ja maanparannusaineiden käytön ympäristöhyödyt voidaan varmentaa ja muuntaa myytäviksi päästökrediiteiksi.

Tutustu hankkeeseen ja sanastoon
Helsingin yliopiston koordinoima Hykerrys-hankkeen koekentät Helsingin Viikissä.

HYKERRYS

Hyvän sadon kierrätyslannoitehankkeessa tutkitaan kierrätyslannoitevalmisteiden ja maanparannusaineiden toimivuutta ja kannattavuutta peltokasvien viljelyssä.

Tutustu tuloksiin
Soilfood on mukana Circles-hankkeessa.

CIRCLES

Ruokaketjumme mikrobit vaikuttavat hyvinvointiimme ja ruoan turvallisuuteen. CIRCLES tutkii, miten mikrobeja voitaisiin hyödyntää tehokkaammin ja tuottavammin ruoantuotannossa. Soilfood keskittyy hankkeessa maanparannuskuitujen vaikutuksiin peltomaan mikrobistoon ja sen toimintaan.

Lue lisää hankkeesta


Ota yhteyttä

Ossi Kinnunen on Soilfoodin Tutkimus- ja tuotekehityksen päällikkö

Ossi Kinnunen

Projektipäällikkö

0400 516 929

ossi.kinnunen@soilfood.fi

Eetu Virtanen

040 834 3699

Projektipäällikkö

eetu.virtanen@soilfood.fi