fbpx
Siirry pääsisältöön

Toni Mikola on nimitetty 2.5. myyntipäälliköksi Soilfoodin teolliseen myyntiin. Hän vahvistaa Soilfoodia tilanteessa, jossa teollisten sivuvirtojen jalostaminen lannoitteiksi on merkityksellistä paitsi teollisuudelle ja viljelijöille, myös huoltovarmuudelle.  

– Kun on Raumalla syntynyt, kasvanut ja elänyt, on metsäteollisuus ollut osa elämää aina, Toni Mikola luonnehtii taustaansa teollisuudessa. Ensimmäinen kosketus oli kesätyö palvelutyöntekijänä UPM:n Rauman tehtaalla yli 20 vuotta sitten. Sittemmin työn kautta tutuiksi ovat tulleet teollisuuden kuljetukset ja logistiikka sekä monipuolisesti laajat, tehdaskohtaiset kunnossapidon tehtävät aina sivuvirtojen käsittelyyn asti.   

Soilfoodille Mikola siirtyy Deleteltä, jossa hän vastasi isojen teollisten asiakkaiden palvelutuotannosta. 

– Toni tuo mukanaan rautaista osaamista ja kokemusta metsäteollisuuden lisäksi myös kaivos- ja kemianteollisuudesta. Lisäksi hänellä on hyvä, asiakaspalvelulähtöinen ote. Olen erittäin tyytyväinen, että löysimme tähän uuteen positioon kokeneen ammattilaisen, kiittelee teollisen myynnin johtaja Olli Lehtovaara.  

Mikola itsekin korostaa ratkaisumyynnissä ja palvelutuotannossa asiakaspalveluasennetta.  

– Hyvä asiakaspalvelu on kuuntelemista ja asiakkaan tarpeisiin vastaamista. Ihan syystä ihmisellä on kaksi korvaa ja vain yksi suu.  

Sivuvirtojen hyödyntäminen maataloudessa on osa huoltovarmuutta 

Kotimainen Soilfood jalostaa teollisuuden sivuvirtoja kuten jauheita, pölyjä, nesteitä ja lietteitä ja tekee niistä kierrätyslannoitteita ja maanparannusaineita. Teollinen myynti etsii Soilfoodille aktiivisesti uusia raaka-ainelähteitä.  

Mikolan liittyminen tuo tiimiin lisää resursseja tärkeässä hetkessä.  

– Kaikkien teollisuusyritysten on nyt syytä tarkastella sivuvirtojaan. Kotimainen ravinteiden kierrätys on osa huoltovarmuutta, sillä lannoitteista on aiemmin tuotu suuri osa idästä, Mikola ja Lehtovaara toteavat.   

Tällä hetkellä kiertotalouteen pohjaavan kierrätyslannoitemarkkinan kasvua rajoittaa raaka-aineiden saatavuus. Näin siitä huolimatta, että hyödyntämättömiä sivuvirtoja on valtavasti, ja kierrättämiseen on olemassa valmiita toimintamalleja, jotka voidaan ottaa käyttöön ilman isoja investointeja. 

Lisää Soilfoodin teollisista palveluista >

Ota yhteyttä! 

Olli Lehtovaara

Johtaja, teollinen myynti

0400 682 571 
olli.lehtovaara@soilfood.fi


Jaa

Lue myös