“Soilfood on tehnyt sivuvirtojen hallitsemisen meille helpoksi”
Mikä tekee yhteistyöstä Soilfoodin kanssa arvokasta teollisuudelle? Miksi yhteistyöhön on lähdetty ja miten myyntitilanteen lupaukset on lunastettu arjessa? Me kysyimme ja te vastasitte. Vuosittaisen asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset ovat selvillä.
Kumppanimme teollisuudessa vastasivat syksyllä 2025 asiakastyytyväisyystutkimukseemme. Selvitimme jo seitsemättä vuotta peräkkäin, mitkä tekijät tuottavat eniten lisäarvoa ja mihin suuntaan yhteistyötä halutaan kehittää.
Luotettavuus ja ammattitaito nousevat vahvasti esiin
Tutkimuksen perusteella Soilfood mielletään erityisesti luotettavaksi, ammattitaitoiseksi ja vastuulliseksi yhteistyökumppaniksi. Kaikkien toiminnan osa-alueiden, eli yrityksen toiminnan, logistiikan ja operoinnin sekä yhteyshenkilöiden toiminnan, keskiarvo oli 4,2 asteikolla 1–5, mikä kertoo kokonaisuutena korkeasta asiakastyytyväisyydestä.
Teollisuudessa arvostetaan sujuvaa toimintamallia ja sitä, että sovituista asioista pidetään kiinni.
“Koen, että Soilfood on luotettava toimija sekä ammattitaitoinen tekijä.”
“Soilfoodin homma toimii sujuvasti ja laadukkaasti sekä kestää viranomaisen tarkastelun.”
Yhteistyö helpottaa arkea ja tukee ydinliiketoimintaa
Useat vastaajat nostivat esille, miten Soilfoodin tarjoama kokonaisratkaisu sivuvirtojen hyötykäyttöön helpottaa omaa toimintaa merkittävästi. Peräti 89 % vastaajista kokee yhteistyön Soilfoodin kanssa edistävän omien liiketoiminnallisten tavoitteiden toteutumista.
“Soilfood on tehnyt sivuvirtojen hallitsemisen meille helpoksi, koska he pystyvät tarjoamaan tähän kokonaisvaltaisen paketin ja tiedämme, että hommat sujuvat ja pääsemme sivuvirroista hallitusti ja lainmukaisesti eroon. Soilfoodin ansiosta pystymme keskittymään omaan ydinliiketoimintaamme.”
Korkea suositteluhalukkuus kertoo vahvasta luottamuksesta
Tutkimuksen Net Promoter Score (NPS) oli 57. Asiakkaat perustelevat suosittelua erityisesti pitkäaikaisella yhteistyöllä, luotettavuudella ja toimivalla arjella.
“Meillä on takana pitkäaikainen yhteistyö, joten voin suositella Soilfoodia menneellä ja nykyisellä kokemuksella.”
“Omien kokemusten perusteella Soilfoodin toiminta on ollut sujuvaa ja laadukasta.”
Heikkoja arvioita ei annettu lainkaan, ja puolet vastaajista lukeutui aktiivisiin suosittelijoihin.
Kehitystyötä tehdään yhdessä asiakkaiden kanssa
Asiakkaat arvostavat Soilfoodin sitoutumista jatkuvaan kehittämiseen ja yhteisten ratkaisujen rakentamiseen. Erityisen tärkeänä pidetään lisäarvoa tuottavien ratkaisujen kehittämistä sekä sivuvirtojen hyödyntämisen jatkuvaa edistämistä yhteistyössä asiakkaiden kanssa.
“Luotettavuus ja hyvä kommunikointi ovat yhteistyössä ratkaisevia.”
Suurin osa vastaajista arvioi yhteistyön Soilfoodin kanssa jatkuvan vähintään nykyisellä tasolla, ja lähes kolmannes uskoo sen jopa laajenevan tulevaisuudessa, mikä kertoo vahvasta luottamuksesta kumppanuuden kehittymiseen.