fbpx
Siirry pääsisältöön

Se ei ollut mikään päähänpisto, kun hain Soilfoodille kesätyöntekijäksi. Kiinnostus maan kasvukunnon parantamiseen ja satotasojen nostamiseen oli herännyt jo kauan sitten kotitilan kautta.

Hakuprosessi kesätyöhön oli haastava, mutta mielenkiintoinen. Soilfood oli minulle jo tuttu edelliseltä kesältä, jolloin työskentelin Paraisilla Qvidjan tilalla. Tiesin siis aika tarkkaan, mihin olin hakemassa.

Perehdytysviikosta oli suurta apua kesän koitokseen, ja myyntikoulutus osoittautui varsin hyödylliseksi. Tärkeimmät opit sain kuitenkin osaavilta työkavereiltani.

Maatalousmyynnin porukka otti minut hyvin vastaan, vaikka tutustuminen sekä palaverit olivat koronan vuoksi etänä. Heillä etätyö olikin arkipäivää jo ennen koronaa, kun myyntityötä tehdään omilta tiloilta eri puolilta Suomea.

Kesä kului kalkkisesongin vauhdissa. Koronan vuoksi en tehnyt tilakäyntejä, joten poikkeuksellisesti kontaktoin asiakkaita täysin kotikonttorissa. Kesän aikana kotitoimisto saattoi vaihtua traktoriin tai puimuriin. Muutamalla pellonpiennarpäivällä pääsin käymään työn puolesta, joista mieleen painuvin oli Juuso Joonan Tyynelän tilalla. Oli hienoa päästä tapaamaan kollegoja ja muita viljelijöitä.

Ehdottomasti parasta oli uuden oppiminen ja sen jakaminen viljelijöiden kanssa. Välillä puhelut saattoivat venyä tunnin pituisiksi mielenkiintoisen aiheen parissa. Vaikka päivät olivat samanlaisia, vaihtelua toivat mielenkiintoiset keskustelut hyvin erilaisten ihmisten kanssa.

Sain kesän aikana kattavan näkemyksen Suomen maataloudesta, kun asiakasalueeni vaihtui muutamaan otteeseen. Alueelliset erot olivat suuria maalajien, ravinteiden ja sääolosuhteiden vuoksi. Ratkaisu maanparannusaineiden käyttöön piti räätälöidä jokaiselle tilalle erikseen. Yksilöity ratkaisu löytyi usein yhteistyössä viljelijän kanssa.

Työskentely Soilfoodilla syvensi tietoani maanparannusaineista ja kiertotaloudesta. Näiden kahden asian yhdistäminen auttaa viljelijöitä siirtymisessä kestävämpään ja kannattavampaan viljelyyn. Uskon, että kestävällä pohjalla tuotetut suuret sadot ovat tulevaisuutta. Oli hienoa olla välittämässä tätä tietoa viljelijöille.

Kirjoittaja on nuori agronomin alku, joka on kiinnostunut oppimaan kaikkea uutta. Hän toimi Soilfoodin maatalousmyynnin kesätyöntekijänä kesällä 2020.


Jaa

Lue myös