fbpx
Siirry pääsisältöön

Miten kiertotalouteen saadaan lisää kierroksia? Vastaus on helppo: nostamalla kiertotaloustuotteiden ja -palveluiden arvoa. Käytännön esimerkkejä kannattavista ja skaalautuvista malleista on kuitenkin vielä harvassa. Soilfood Newera on yksi.

Moni tuntee Soilfoodin maataloustoimijana. Eikä mikään ihme. Olemmehan jalostaneet miljoona tonnia teollisuuden sivuvirtoja hyödynnettäväksi suomalaisilla ja ruotsalaisilla maatiloilla lannoitteina ja maanparannusaineina.

Ihan ensimmäisestä päivästä lähtien me Soilfoodilla olemme nähneet teollisuuden sivuvirrat ja -tuotteet raaka-aineina. Niiden ympärille rakensimme palvelumallin, jossa tuotteiden ja palveluiden laatu pystyttiin takaamaan aivan uudella, ammattimaisella tavalla.

Työn kautta tunnistimme, että monista teollisuuden sivuvirroista olisi mahdollista jalostaa aiempaa merkittävästi korkea-arvoisempia lopputuotteita.

Viime vuonna lanseerasimme Soilfood Newera uusioraaka-aineiden sarjan teollisuudelle. Ensimmäiset tuotteet ovat uusiokalkkeja teollisuuden käyttöön. Niillä voidaan korvata teollisuuden tuotannossa neitseellisiä raaka-aineita ja vähentää näin teollisuuden tuotannon päästöjä esimerkiksi puhdistus- ja stabilointiprosesseissa sekä tuotteiden valmistuksessa.

Edelleenkin kiertotalouden kasvua rajoittaa raaka-aineiden saatavuus. Jotta kiertotalouspalvelut ovat kiinnostavia ja kannattavia sivuvirtoja tuottavalle teollisuudelle, on seuraavien asioiden toteuduttava:

  1. Kiertotaloustuotteiden menekin on oltava tasainen, jolloin minimoidaan tarpeettomat kuljetukset ja varastointi.
  2. Lopputuotteilla on oltava arvoa loppuasiakkaille.

Newerassa toteutuvat nämä molemmat.

Me jatkamme työtämme kotimaisen lannoitetuotannon kanssa jatkossakin. Newera-uusiomateriaalien myötä teollisuuden ja maatalouden liitto on entistä tasapainoisempi. Enää kierto ei kulje ainoastaan teollisuudesta maatalouteen, vaan jatkossa lisätään kierroksia myös teollisuudesta teollisuuteen.

Tämä rakentaa kestävää kierrätystä ja mahdollistaa sen muutoksen, jota tämä maailma niin kipeästi kaipaa. Koska me Soilfoodilla haluamme korvata neitseellisiä raaka-aineita ja tuotteita, mahdollisimman paljon – mahdollisimman nopeasti!

Kirjoittaja:

Eljas Jokinen

Toimitusjohtaja

040 703 1442
eljas.jokinen@soilfood.fi

Jaa

Lue myös