fbpx
Siirry pääsisältöön

Atte Mäkitalon ja Saija Eerikkilä-Mäkitalon tilalla Säkylässä kasvatetaan broilereita ja harjoitetaan monipuolista kasvinviljelyä. Broilereiden rehuksi menevän vehnän ja kauran lisäksi viljelykierrossa on ruokaperunaa, tärkkelysperunaa ja sokerijuurikasta. Satakunta on merkittävä alue tärkkelysperunan viljelyssä. Mäkitalon tilallakin peruna-ala on iso. Tänä vuonna perunaa oli viljelyssä kaikkiaan 42 hehtaaria, josta tärkkelysperunaa 22 hehtaaria.

– Perunaa on tilallamme viljelty aina, Atte Mäkitalo, tilan kolmannen polven isäntä, kertoo. Sitä menee teollisuudelle, kauppoihin ja myydään myös suoraan tilalta. Viljely motivoi nuorta isäntää, koska sen kautta saa suoran kontaktin asiakkaisiin.

– Perunasesonkiin olen kasvanut pikkupojasta. Joka vuosi tulee hyvä mieli siitä, kun ihmiset saavat ensimmäiset uudet perunansa, isäntä sanoo.

Mäkitalon tilan maat myös soveltuvat perunan viljelyyn, kun suuri osa on hietamaita. Sokerijuurikas on otettu myös tilalle takaisin viljelyyn pienen tauon jälkeen. Sillä on hyvä välikasviarvo ja siitä saa isännän mukaan vielä itselleen palkkaa. Sokerijuurikasta on viljelyssä noin 10 hehtaarin alalla.

Perunalle tärkeää kalia, edullista typpeä

Soifoodin Boost NPKS -lannoitteen käytöstä Mäkitalolla on kahden vuoden kokemus. Tänä vuonna pelloille on levitetty myös Soilfood Rakennekalkkia. Sen vaikutukset näkyvät pidemmällä tähtäimellä.

Boost NPKS:ää Atte Mäkitalo on käyttänyt perunalle. Boostin käyttöön innosti sen edullisuus kemialliseen lannoitukseen nähden sekä se, että lannoite sisältää runsaasti perunan tarvitsemaa kaliumia.

Levityksen hoitaa tuttu urakoitsija kiekkomultaimella. Mäkitalo tekee itse viljelysuunnitelman.

– Olen laskenut, että Soilfood Boost NPKS -lannoite on kuusi euroa kemiallista lannoitetta edullisempaa typpikiloa kohden. Kun lannoitusmäärät ovat perunalle suuret, säästöä tulee, isäntä pohtii.

“Olen laskenut, että Soilfood Boost NPKS -lannoite on kuusi euroa kemiallista lannoitetta edullisempaa typpikiloa kohden. Kun lannoitusmäärät ovat perunalle suuret, säästöä tulee.”

Atte mäkitalo

Boostin edullisuus tulee esiin myös siinä, että aikaa ja ajokertoja säästyy säkkitavaran levitykseen ja kuljettamiseen verrattuna. Se, että Soilfood Boost on kierrätyslannoite, on positiivinen asia sekin.

– Tavallaan tässä tehdään itsekin kierrätystä, koska tämä on teollisuuden sivuvirrasta jalostettu, kiertotalouden tuote, viljelijä sanoo.

Kierrätyslannoitteella sama satotaso

Mäkitalon tilalla päästiin Boostin testauksessa tositoimiin puolivahingossa, kun alkuperäiset viljan kylvö- ja perunanistutussuunnitelmat menivät hieman uusiksi. Näin tuli kylvettyä verrattavaksi kaksi hehtaarin kokoista tärkkelysperuna-alaa, joista toinen oli saanut kemiallista lannoitetta ja Boostia ja toinen vain Boostia.

– Toiselta lohkolta, joka oli saanut sekä kemiallista lannoitetta että Boostia, tuli satoa 44,7 tonnia ja tärkkelyspitoisuus oli 20,4. Lohkolta, joka oli saanut vain Boostia, saatiin satoa 43,2 tonnia ja tärkkelyspitoisuus oli 21,3, eli hyvin lähelle toisiaan, Mäkitalo kertoo.

Atte Mäkitalo isännöi Mäkitalon tilaa Säkylässä.
Mäkitalon tilalta myydään perunaa myös suoraan mukaan.

Tutustu tuotteisiin:

Jaa

Lue myös