fbpx
Siirry pääsisältöön

Lihakarjaa Karvialla kasvattava Esko Hautakorpi on todennut Soilfoodin tuotteiden sopivan tilan pelloille ja tuovan huomattavia kustannussäästöjä. ”Olen nyt kahtena vuotena käyttänyt Soilfood Ravinneseosta ja väkevöintiin Soilfood Boost -tuotteita,” Hautakorpi kertoo.

Väkevöinnillä eli sekoittamalla Soilfood Boost -tuotteita tilan omaan lietteeseen ja Soilfood Ravinneseokseen on peltoon saatu lisättyä typpeä ja kaliumia, mikä on näkynyt tilan sadoissa selkeästi. ”Nurmelle sato on määrällisesti huomattavasti parempi Soilfood Boostien käytön myötä,” Hautakorpi toteaa.

Nurmelle sato on määrällisesti huomattavasti parempi Soilfood Boostien käytön myötä.

Hautakorpi on käyttänyt itse paikallista urakoitsijaa tuotteiden levityksessä, ja tuotteet ovat levittyneet aina ongelmitta. Hautakorven peltopinta-alasta suuri osa on nurmella ja osalla lohkoista kasvaa rehuksi ruisvehnä-herne-seos.

Karvian seudun pellot ovat enimmäkseen suopohjaisia ja siksi lohkojen pH:n nosto on usein haastavaa ja myös kallista. Hautakorpi on käyttänyt Soilfoodin Ravinnekalkkia ja ollut tuotteeseen varsin tyytyväinen. ”Levitimme Ravinnekalkin lohkolle keväällä ja kylvimme seoskasvuston sekä nurmen heti perään. Siltä lohkolta saatiin todella kova sato ja kasvusto oli komia. Kalkki vaikutti nopeasti ja saimme kalkituksesta välittömän hyödyn.”

Suosittelen Soilfoodin tuotteita kaikille niille viljelijöille, jotka haluavat löytää kustannustehokkaita ratkaisuja.

Satotasojen noston lisäksi Soilfoodin tuotteiden myötä tilan kannattavuus on parantunut. Hautakorpi näkeekin Soilfoodin tuotteiden hinta-laatusuhteen erinomaisena. ”Suosittelen Soilfoodin tuotteita kaikille niille viljelijöille, jotka haluavat löytää kustannustehokkaita ratkaisuja.”


Lisää Hautakorven käyttämistä tuotteista:

Soilfood Boostit
Soilfood Ravinneseokset
Soilfoodin ravinnepitoiset kalkit

Referenssin kansikuva on kuvituskuva Soilfoodin kuva-arkistosta.

Jaa

Lue myös