fbpx
Siirry pääsisältöön

Peruna on kova kaliumsyöppö, tämä on jäänyt mieleen kaikista koulutuksista, joissa olen käynyt lyhyen tärkkelysperunaviljelijäurani aikana.

Kalium on ravinteena maassa ja kasvissa hyvin liikkuvaa. Tämä asettaa haasteensa kaliumin pellossa pysymiselle. Erityisesti karkeilla kivennäismailla, joita on Satakunnassa noin 60 % maanäytteistä (Viljavuuspalvelu Oy), kalium huuhtoutuu herkästi syksyn sateissa.

Kalium on kasville tärkeä ravinne, sillä liikkuvuutensa takia se vaikuttaa lähes kaikkeen kasvin eri toimintoihin. Tärkein kaliumin vaikutus on suolanestetasapainon säätely, jolla on vaikutus kasvin kuivuuden ja kylmyyden kestoon. Kun kuivuus ja kylmyys yhdistetään, oli kasvukausi 2018 erityisen haastava. Vuonna 2017 saatiin runsaita sateita, jolloin kaliumia huuhtoutui. Heti perään tuli kuitenkin vuoden 2018 kuiva kasvukausi, jolloin omatkin perunakasvustot kuivuivat peltoon jo heinäkuun lopussa. Kasveilla saattoi olla kaliumista pulaa, jolloin kuivuuden vaikutukset olivat todellista suuremmat.

Ei kuitenkaan muistella menneitä vaan katsotaan tätä kasvukautta. Tällä kasvukaudella Finnamyl konserni toteutti Soilfood Boost NPKS -tuotteella lannoituskokeita, joissa verrokkina oli rakeinen vaihtoehto. Lannoitus on toteutettu yhdellä tilalla ja yhdellä lajikkeella.

Finnamyl konsernin kasvukaudella 2019 teettämän lannoituskokeen tulokset. Soilfood Boost NPKS -lannoitteella saavutettiin yli 10 000 kg suurempi sato kuin verrokkina toimineella rakeisella lannoitteella.
Taulukko 1. Kasvukaudella 2019 Finnamyl konsernin Satakunnassa teettämän lannoituskokeen tulokset vertailussa.

Kuten huomaamme lannoituskokeen tuloksista (taulukko 1), on mukulasadossa yli 10 000 kg satoero Soilfood Boost NPKS -lannoitteen hyväksi ja mukulat ovat olleet huomattavasti isompia kuin rakeista lannoitetta käytettäessä, sillä mukuloiden lukumäärässä ei ole ollut suurta eroa.

Satakunnan sydämessä, 2-tien varrella ollaan varsin onnekkaita. Sillä viljelijöille on tarjolla yksi mielenkiintoinen lannoitusratkaisu muiden ohella. Soilfood Boost NPKS -tuotetta voidaan levittää minimissään 7 m3 eli 8,4 tn/ha. Tällä levitysmäärällä peltoon saadaan kaliumia 350 kg/ha ja lisäksi kasvien käytössä on heti myös liukoista typpeä, fosforia ja rikkiä.

Soilfood Boost NPKS:ää on saatavilla peltoon levitettynä 75 km päähän Kokemäeltä. Ammattitaitoinen urakoitsijamme levittää tuotteen leveällä veitsimultaimella, jotta saadaan minimoitua pellolla tapahtuva liikenne.

Boost-tuoteperhe on Soilfoodin väkevien nestelannoitteiden tuoteryhmä, johon kuuluu erilaisia tuotteita eri ravinnesuhteilla. Kaikissa tuotteissa on runsaasti liukoista typpeä, joten tuotteet sopivat myös lietteen väkevöintiin kotieläintiloilla. Petri Suutarin kokemuksia Soilfood Boost NPKS -tuotteen käytöstä pääset lukemaan tästä.

Kirjoittaja on Soilfoodin aluemyyntipäällikkö Satakunnan alueella ja Boost-tuotteiden tuoteryhmäpäälikkö. Päivätyön ohella Akin maatilalla viljellään tärkkelysperunaa, sokerijuurikasta ja viljaa.

Aki Laaksonen

040 861 9668
aki.laaksonen@soilfood.fi

Jaa

Lue myös