Siirry sisältöön

Petri Suutari: ”Ravinnetuhkasta ylläpitokalkitus ja ravinteet yhdellä levityksellä” 

Petri Suutari.

– Kustannukset ovat karanneet käsistä viime vuosina ja siksi haen koko ajan edullisempia ratkaisuja. Tuhkan suhteen laskin kokonaissäästöä ja hehtaarikustannuksia. Tuhka on hieman edullisempi ratkaisu kuin kalkki. Säästöä tulee, kun fosforia ja hiveniä ei tarvitse levittää pussista niin paljoa, kertoo Petri Suutari Kokemäeltä. Hän viljelee monipuolisesti 200 hehtaarin Yrjälän tilaa. 

Kokemäellä Yrjälän tilalla on viljelypinta-alaa 200 hehtaaria, josta tärkkelysperunaa 40 hehtaaria, sokerijuurikasta reilu 50 hehtaaria ja loput siemenviljoja sekä öljykasveja. Tilan isäntä Petri Suutari tilasi jo toistamiseen Soilfoodin Ravinnetuhkaa. Molemmilla kerroilla tuhkaa levitettiin 220 tonnia. 

– Tilalla on pitkä juurikashistoria, joten pH:t ovat pääasiassa korkeat. Ylläpitokalkitusta tarvitaan tästä huolimatta. Ravinnetuhkasta saa ylläpitokalkituksen ja lisäksi ravinteita, joten se sopii loistavasti lohkojen tarpeisiin, kertoo Suutari. 

Maan ravinnearvot kuntoon tuhkalla 

Suutarin mielestä kaikki ravinteet pitäisi saada kasvin juurille. Kun puutos näkyy kasvissa, tilanteeseen saa vielä ensiavun, mutta satomenetys on jo koettu.  

– Tuhkalla olen lähtenyt parantamaan maan ravinnearvoja pitkäjänteisesti.  

– Maanviljely on pitkää peliä eikä mikään tapahdu sormia napsauttamalla. Itse näen tuhkan levittämisen kuten kalkituksen: se täytyy tehdä säännöllisesti. Ei vuosittain joka lohkolle, mutta joka vuosi kuitenkin jonnekin.  

Yrjälän tilalla tuhkaa levitettiin tänä vuonna savimaille. Aiemmin on levitetty myös eloperäisille maille. 

Tuhkalannoitus perunalla, viljalla ja sokerijuurikkaalla 

Yrjälän tilalla on viljelty tärkkelysperunaa pian 60 vuotta ja vieläkin siitä saadaan suurin liikevaihto. Tästä huolimatta kasvivalikoima pidetään mahdollisimman laajana. Tällä ratkaisulla varmistetaan se, etteivät kaikki sadot epäonnistu samana vuonna. 

– Maataloudessa ei voi jäädä paikoilleen ja tehdä asioita kuten vaarikin on tehnyt. Tällä tavoin mikään ei kehity. On pakko kokeilla uusia ratkaisuja ja vaihtoehtoja sekä kehittää tilaa ja toimintaansa. 

Soilfoodin Ravinnetuhkaa on levitetty maille, joilla kasvaa viljaa, juurikasta ja tärkkelysperunaa.  

– Aluksi mietin, riittääkö kalkitusvaikutus. Varsinkin perunan ja viljan laatu on ollut hyvä. Juurikas on vielä kasalla, mutta silmämääräisesti sekin näyttää hyvältä. Tuhka on siis toiminut juuri kuten ajattelinkin. 

Tutustu tuotteisiin:

Jaa

Click me

Lue myös