Soilfood tuo markkinoille konttiin pakatun AMS-lannoitteen
Ravinteiden hinta ratkaistaan maaperässä
Lannoitekustannukset ovat pysyneet korkealla, ja tilojen kannattavuus on tiukoilla.
– Emme voi vaikuttaa lannoitteiden maailmanmarkkinahintaan. Voimme vaikuttaa siihen, millaisia vaihtoehtoja viljelijällä on käytettävissään ja miten tarkasti ravinteet saadaan kasvin käyttöön. Yhtä ratkaisua ei ole, mutta nyt on hyvä ajatella luovasti ja miettiä uusia tapoja tehdä tuttuja asioita, sanoo maanviljelijä ja Soilfoodin maatalousmyynnin johtaja Mika Malin.
Maatalouden kustannuspaineet pakottavat koko toimialan etsimään uusia ratkaisuja, ja keskittämään katseen myös maahan.
– Ravinteiden hinta ratkaistaan lopulta maaperässä. Jos maan kasvukunto ja pH eivät ole kunnossa, ostettu typpi ja fosfori jäävät osin hyödyntämättä. Siksi puhumme lannoitteista ja maanparannuksesta samassa lauseessa, Malin sanoo.
Maanparannus ei ole vain pH:n säätöä. Malin kertoo, että moni viljelijä laskee nyt kalkin ja tuhkan mukana peltoon tulevat ravinteet osaksi lannoitussuunnitelmaa.
– Emme väitä, että viljelijä voi lopettaa typen ostamisen. Sanomme, että typen voi käyttää monella lohkolla nykyistä tehokkaammin, kun suunnittelee lannoitus- ja maanparannusratkaisuja luovasti. Samalla ratkaisulla voidaan vähentää myös fosfori- ja hivenlannoitteiden ostoja.
Uutuus: ammoniumsulfaattilannoite kätevässä kontissa
Kiertotalousyhtiö Soilfood tuo markkinoille nestemäisen, typpeä ja rikkiä sisältävän Boost AMS -lehtilannoitteen kätevässä 1000 l kontissa. Tuote on tarkoitettu kasvukauden aikaiseen täydennyslannoitukseen.
Nestemäisen lehtilannoitteen etu on ajoitus.
– Kun typpi annetaan kasvustoon kasvukauden aikana, lannoituksen voi kohdentaa siihen kasvuvaiheeseen, jossa tarve on suurin, sen sijaan että koko määrä annettaisiin keväällä maahan. Tarkka ajoitus on yksi harvoista keinoista, joilla samasta ravinnemäärästä saa enemmän irti, sanoo tuoteryhmäpäällikkö Aki Laaksonen.
Soilfood Boost AMS on kiertotaloustuote, eli se on valmistettu teollisuuden sivuvirrasta. Tuote ei sovellu luomuun.
Tutustu tuotteeseen Soilfoodin verkkokaupassa >