fbpx
Siirry pääsisältöön

Soilfoodin vuosi 2021 oli erittäin onnistunut. Ja onnistuminen todistaa sen, että kun kestävin on myös kannattavin, kaikki voittavat.

Tilinpäätöksen vahvistuksen myötä saatiin vuosi 2021 Soilfoodilla pakettiin. On ilo todeta, että vuosi oli joka osa-alueella erittäin onnistunut. Etenimme tavoitteiden mukaisesti kaikilla liiketoiminta-alueilla, ja liikevaihtomme kasvoi huikeat 47 % ollen 9,3 miljoonaa euroa.

Kiitos tästä kuuluu Soilfoodin erinomaiselle tiimille, hallitukselle, asiakkaille ja sidosryhmille.

Viime vuosi ei tehnyt poikkeusta Soilfoodin historiassa siinäkään suhteessa, että vuosi oli aktiivisen kehittämisen ja muutosten aikaa. Jatkuva parantaminen, tinkimätön lisäarvon tuottaminen asiakkaille ja vankkaan arvopohjaan perustuva tavoitteellinen tekeminen ohjasivat tekemistämme.

Isoimpina asioina vuodesta itselleni jäivät mieleen: 

Ja toki, kuten tuloslaskelman ylärivi kertoo, me saimme valtavan määrän uusia mahtavia asiakkuuksia. Palveluihimme ja tuotteisiimme luottavat kymmenet teollisuuslaitokset ja tuhannet maanviljelijät. Kiitos!

Alkuvuosi 2022 muutti liiketoimintaympäristöä nopeasti – ja isosti. Erinäisistä haasteista huolimatta alkuvuosi on sujunut pääosin toimintasuunnitelman mukaisesti. 

Kriisitilanne järkyttää, mutta samalla se pakottaa meidät muuttamaan totuttuja tapoja ruoantuotannossa. Muutos on samalla mahdollisuus sekä ihmiselle että ympäristölle. Ruoantuotannon huoltovarmuuden ja omavaraisuuden merkitys on tunnistettu ja vihdoin se on noussut julkiseen keskusteluun.

Olen todella ylpeä siitä, mitä Soilfoodin tiimi ja asiakkaamme pystymme yhdessä tekemään kotimaisen ruoantuotannon ja ekologisen kriisin välttämiseksi!

Eljas Jokinen

toimitusjohtaja

0407031442
eljas.jokinen@soilfood.fi

Eljas Jokinen
toimitusjohtaja

Jaa

Lue myös