fbpx
Siirry pääsisältöön

Onnistunut talvikalkitus on monen ammattitaitoisen tekijän summa. Soilfood haluaa tukea urakoitsijoitaan ja varmistaa suunnitelmallista yhteistyötä. Vuosi 2022 startataan Soilfood Ringin ensimmäisillä levittäjäkoulutuksilla.

– Toimintamme kasvaa ja laajenee koko ajan. Me haluamme, että kasvu tarkoittaa aina vain parempaa asiakaspalvelua. Ja se tehdään yhdessä urakoitsijakumppaniemme kanssa, linjaa Veli-Pekka Salonen Soilfoodin operaatioista.

Meillä Soilfoodilla hyvä yhteistyö tarkoittaa paitsi suunnitelmallisuutta, myös ketteryyttä ja joustavuutta ketjun kaikissa vaiheissa. Sekä jatkuvaa henkilökohtaista yhteydenpitoa.

– Yhteen hiileen puhaltava toimitusketju tarkoittaa maanviljelijälle täsmällisiä toimituksia ja onnistuneita levityksiä. Urakoitsijoille ja meille se tarkoittaa sujuvaa ja mukavaa yhteistyötä sekä tietysti kannattavuutta, kun aikataulut kohtaavat ja työt tehdään tehokkaasti, Salonen luonnehtii.

Yhteistyön kehittämiseen tähtäävät myös tammikuussa järjestettävät koulutustilaisuudet. Etäyhteyksin järjestettäviin, tiiviisiin tilaisuuksiin on helppo osallistua, vaikka puhelimen kautta. 

– Me haluamme tukea urakoitsijoitamme ja tehdä suunnitelmallista yhteistyötä. Nyt tammikuussa järjestettävissä koulutuksissa käydään läpi talvikalkitusta ja tuotteita. Kokeneet levittävät tulevat kertomaan omat vinkkinsä ja jakamaan kokemuksensa levityksistä muidenkin käyttöön.

Soilfood Ringin koulutustilaisuuden järjestetään etäyhteyksin tammikuussa 16.1. ja 27.1.2022.
Etkö ole saanut kutsua, mutta haluaisit mukaan?

Ota yhteyttä!
Veli-Pekka Salonen
p. 040 744 6529
veli-pekka.salonen@soilfood.fi

Soilfood Rinki, mikä se on?

Soilfoodin kumppaniverkosto, jossa yhteistyö nostetaan uudelle tasolle. Rinkiin ei tarvitse erikseen liittyä. Meitä yhdistää asenne tehdä hommat parhaalla mahdollisella tavalla. Vuoden 2022 aikana Soilfoodin Rinki näkyy ja kuuluu enemmänkin.


Jaa

Lue myös