fbpx
Siirry pääsisältöön

Suomen valtion Ilmastorahasto hyvittää 2021 toimintansa hiilijalanjäljen Soilfoodin hiilinieluilla. Valinnallaan Ilmastorahasto haluaa olla mukana vauhdittamassa luotettavan kotimaisen hiilimarkkinan kehitystä.

Ilmastorahasto Oy laskee ja hyvittää toimintansa hiilijalanjäljen vuosittain vastuuohjelmansa mukaisesti. Rahoitustoimijana Ilmastorahaston toiminnan suorat ympäristövaikutukset liittyvät ensisijaisesti toimitiloihin, energiankulutukseen ja matkustamiseen.

– Ilmastorahaston tehtävän ytimessä on uudenlaisten ratkaisujen edistäminen, joten halusimme löytää kotimaisen teknologian hiilijalanjälkemme hyvittämisen kohteeksi. Uusia hankkeita tulee tarjolle markkinan kehittyessä ja Ilmastorahastona toivomme olla osaltamme mukana vauhdittamassa näin myös kotimaisen hiilinielumarkkinan kehitystä”, Ilmastorahaston viestintäjohtaja Saara Mattero perustelee. 

– Me olemme otettuja siitä, että Ilmastorahasto valitsi Soilfoodin hiilinielut kompensaatioonsa. Ilmastorahaston valinnan kohdistuminen meihin on osoitus siitä, että olemme onnistuneet tavoitteessamme tuoda markkinoille luotettavat, kotimaisessa maataloudessa syntyvät hiilinielut, joille ostajat näkevät lisäarvoa, sanoo tuoteryhmäpäällikkö Tanya Santalahti Soilfoodilta.

Myyntitulo jaetaan tasan tuottajien kesken

Soilfoodin hiilinielut syntyvät suomalaisessa maataloudessa, kun viljelijä käyttää Maanparannuskuituja. Osa kuitujen sisältämästä hiilestä sitoutuu maahan pitkäaikaisesti ja muodostaa hiilinielun.

Soilfood jalostaa maanparannuskuidut metsäteollisuuden sivuvirroista, jotka muussa tapauksessa hävitettäisiin polttamalla vapauttaen niiden sisältämä hiili takaisin ilmakehään. Jalostaminen maatalouteen on kiertotalousratkaisu, jossa sivuvirrat hyödynnetään materiaalina.

– Myyntitulot hiilinielusta jaetaan maanviljelijän, teollisen toimijan sekä Soilfoodin kesken, sillä kaikkia tarvitaan, jotta hiilinielu syntyy. Tätä kautta kestävä ratkaisu on entistä kannattavampi sekä viljelijälle että teollisuudelle, Santalahti tiivistää.

Ilmastorahaston tiedote >>

Lisätietoja:

Soilfood.fi/hilinielut >

Tanya Santalahti
tuoteryhmäpäällikkö
p. 050 550 3240
tanya.santalahti@soilfood.fi

Jaa

Lue myös