fbpx
Siirry pääsisältöön

”Isi! Isi! Nyt se tulee!” – Toisilla perheillä se on keväinen jäätelöauto, meillä se on lantakuski.

Orgaanisen aineksen lisääminen peltoon ja multavuuden nosto on yksi viljelysuunnittelumme peruskivistä Vierelän tilalla Vihdissä. Viljelemme pääosin hyvin savipitoisia peltoja, joissa kosteusolosuhteet varsinkin keväällä ovat haasteelliset.

Savimaan multavuuden merkitystä ei voi olla korostamatta; se parantaa esimerkiksi vesitaloutta, ravinteiden pidättävyyttä ja -käyttöä, hiilensidontaa ja pieneliötoimintaa. Tänä vuonna päätimme, että pyrimme maksimoimaan sadontuottokyvyn panostamalla orgaaniseen lannoitukseen. Näillä ratkaisuilla haluamme parantaa maan multavuutta, hiilensidontaa, maan kokonaisvaltaista kasvukuntoa sekä edistää kiertotaloutta. Meidän kohdallamme kyseessä on myös reipas kokeileminen, emme opi, ellemme testaa.

Meidän kohdallamme kyseessä on myös reipas kokeileminen, emme opi, ellemme testaa.

Monilajinen nurmi on kierron perusta

Viljelykierron suunnittelun pohjana käytämme ns. perinteistä luomukiertoa. Meillä sitä sovelletaan lohkoittain, mutta perusteena on 5 v. kierto. Hyvä, monilajinen nurmi on koko kierron perusta, se luo mahdollisuudet satokasveille, mutta myös tuhoaa ne.

Epäonnistunut nurmi tarkoittaa melkein varmasti, että normaali viljelykierto ei onnistu. Onnistuneena nurmi sitoo hyvin ravinteita, parantaa maan rakennetta, sitoo hiiltä ja kurittaa rikkakasveja. Nurmet pyritään pitämään monilajisina, erilaisilla juuristoilla haluamme vaikuttaa maan eri kerroksien rakenteeseen ja typensidonta tulee erinomaisena lisänä. Tulevaisuudessa panostamme uusien lajien ja lajikkeiden kokeiluun ja tässä olemme moniin osaajiin verrattuna takamatkalla.

Ruista, härkäpapua ja kauraa

Harmiksemme, emme ole pystyneet korjaamaan kaikkia lohkojamme sellaiseen kuntoon, että syysvilja siellä talvehtisi, mutta kaikki aikanaan. Palaamme vanhaan ja pyrimme viljelemään vuosittain enemmän ruista sekä kokeilemme syysrypsiä – kunhan rohkeus riittää. Syysmuotoiset satokasvit jakavat työpainetta ja riskiä, juuristo tekee hyvää työtä ja pelto säilyy kasvipeitteisenä koko talven.

Aiemmin, kun luulimme osaavamme kaiken, myös luulimme selviytyvämme kaikesta. Viljelimme monia viljakasveja, mutta tänä vuonna keskitymme rukiiseen, härkäpapuun ja kauraan. Kauran osalta hiukan pelottaa sen hintakehitys, mutta onneksi osa tuotannosta on sidottu kiinteään sopimushintaan.

Päätin heinäkuussa 2019, että emme enää ikinä viljele papua. Kuivuus oli lopettanut kukinnan ja koko kasvi kuivui pystyyn. Hyvältä näyttänyt kasvusto ja sato-odotus kuivui siinä samalla. Kaikesta huolimatta meillä kylvetään tänäkin vuonna härkäpapua toiveikkain mielin. Tähän päätökseen vaikutti esimerkiksi kotimaisen valkuaisen saatavuuden turvaaminen. Härkäpapu on myös tärkeä osa viljelykiertoamme ja sen korvaaminen ei ole aivan helppoa.

Lannoituksen suunnittelu lähtee maanäytteistä ja kasvin tarpeista

Meidän lannoituksemme perustuu ravinteiden kierrättämiseen ja orgaanisiin lannoitteisiin. Lannoituksen suunnittelu lähtee hyvistä maanäytteistä ja viljelykasvin tarpeista, unohtamatta maata ja maan öttimöntiäisiä. Tänä vuonna saimme mahdollisuuden vastaanottaa paikallisen maitotilan kuivikelantaa. Kuivikelantaa käytetään pääasiassa lohkoilla, joilla maan multavuutta täytyy erityisesti pyrkiä nostamaan. Broilerinlannalla saatiin lisäravinteita ja monen lohkon kaipaamaa fosforia.

Uutuutena tilallamme kokeiltiin Soilfoodin Ravinneseosta. Teimme sekoituksen kahdesta eri Ravinneseoksesta ja Boost NK:sta. Seoksen ravinnesuhteet suunniteltiin kauran ja nurmen lannoitukseen. Meidän alueemme savimailla tyypillisesti varastokaliumin taso on aika hyvä, mutta meidän kokemustemme mukaan kaliumlannoituksella saadaan selvää satovastetta. Tämän takia myös kaliumin määrään nestemäisessä lannoituksessa kiinnitettiin huomiota. Härkäpavulla testaamme myös Soilfood SOILI -raelannoitteen vaikutusta matalarikkisillä alueilla, yhdistettynä karjan- ja kananlannan käyttöön.

Meillä Vierelässä tavoite on selvä. Yritämme luoda tuotantoa, joka kestää taloudellisesti ja ekologisesti. Jokaisena vuonna edessä on uusia aluevaltauksia, kokeiluja, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kylvöjen eteneminen ja kesän kasvuolot lopulta määrittelevät, mihin tulokseen näillä panostuksilla päästään. Palataan asiaan syksyllä, niin kerron kuulumiset ja satoterveiset Vierelän viimaiselta mäeltä.

Kirjoittaja on agronomi, omistautunut luomuviljelijä ja Soilfoodilla maatalousmyynnin tuoteryhmäpäällikkö.

Mika Malin

040 836 3583
mika.malin@soilfood.fi

Jaa

Lue myös