Siirry pääsisältöön

Olen kohta kahden vuoden ajan vastannut Soilfoodin tuotelaadusta. Tänä aikana Soilfood on kasvanut vauhdikkaasti ja tuotemäärä on melkein kaksinkertaistunut. Soilfoodilla on tällä hetkellä valikoimissaan n. 50 tuotetta, joita myytiin vuonna 2019 n. 190 000 t. Kaikki Soilfoodin tuotteet ovat kierrätettyä alkuperää eli ne on valmistettu teollisista sivuvirroista. Tämä tekee tuotteiden laadun varmistuksesta erityisen tärkeää ja mielenkiintoista.

Soilfood Ravinnekuitu odottaa pellolla levitystä.
Soilfoodilla on tällä hetkellä valikoimissaan n. 50 tuotetta, joiden laatua tarkkaillaan jatkuvasti. Kuvassa Soilfoodin maanparannustuotetta Soilfood Ravinnekuitua.

Mitä tuotelaatu tarkoittaa Soilfoodilla

Tuotteemme ovat osa ruokaketjua, joten tuoteturvallisuus on meille ensisijaisen tärkeä asia. Lannoitelainsäädäntö asettaakin meille selkeät raja-arvot, joita noudatamme. Tuoteturvallisuuden lisäksi tuotelaatu tarkoittaa sitä, että jokainen tuotteemme tuottaa lisäarvoa maaperälle ja satotasoille sekä sitä, että tuotteet ovat helposti levitettävässä muodossa.

Miten tuotteiden laatu varmistetaan ja mitä ylläoleva sitten tarkoittaa käytännössä? Ainakin näytteenottoja, analyysejä, palavereita, auditointeja, kehitysideoita ja niiden toimeenpanoa, poikkeamien selvittelyä, riskianalyysejä sekä työohjeiden tekoa. Näytteitä ja analyysejä teetetään paljon: Vuoden aikana laboratoriossa tehtäviä analyysejä kertyy n. 4000 kappaletta.

Haitta-aineselvitys laadunhallinnan tukena

Lannoitelainsäädäntö kertoo meille tiettyjen aineiden osalta tarkat raja-arvot, joihin pitää poikkeuksetta päästä. Halusimme Soilfoodilla viedä laaduntarkkailun hieman pidemmälle ja analysoimme tuotteistamme myös aineita, joita lannoitelainsäädännössä ei mainita.

Teetimme haitta-aineselvityksen, jossa ensin selvitettiin, mitä haitallisia aineita tuotteissamme voisi teoriassa olla. Tämän jälkeen analysoimme tuotteista nämä aineet ja saimmekin varmistuksen sille, että tuotteistamme ei löytynyt mitään haitallista ainetta merkittäviä pitoisuuksia. Vaikka tulos ei ollut meille yllätys, oli tämä itselleni erittäin iloinen tieto! Haitta-aineanalyysistä viestitään lisää myöhemmin 2020.

Luomuviljaa pellolla.
Lannoitteiden tuotelaadun varmistaminen on tärkeää koko ruokaketjun kannalta. Kuvassa luomuviljaa pellolla.

Ympäristöystävällisyys kaiken a ja o

Sen lisäksi että pyrimme luomaan maaperän ja maan kasvukunnon kannalta parhaita mahdollisia tuotteita, tulee tuotteidemme meidän arvojen mukaisesti olla ympäristöystävällisiä. Jokainen Soilfoodin tuote onkin ympäristöteko: tuotteitamme käyttämällä säästyy enemmän hiilidioksidipäästöjä kuin mitä tuotteidemme koko tuotanto- ja toimitusketjusta syntyy. Tuotteemme ovat siis maapalloa lämmittävien hiilidioksidipäästöjen suhteen negatiivisia.

Olen itse erittäin tietoinen ja kiinnostunut maapallomme tilasta ja minulle on tärkeää tietää, että teen jotain parantaakseni sitä. Tämä onkin yksi syy, miksi pidän työstäni niin paljon sen haasteista huolimatta.

Soilfoodin kalkkia peitetään pressulla
Tuotelaadun varmistamiseksi tehdään monia toimia auditoinneista analyyseihin ja aumojen peittämiseen. Kuvassa Soilfoodin kalkkia peitetään pressulla.

Poikkeamat ja palaute ohjaavat oikeaan suuntaan

Kaikista laadun parantamiseksi tekemistämme toimista huolimatta, joskus meillekin sattuu virheitä. Olemmekin rakentaneet prosessimme sellaisiksi, että jokaisesta virheestä tai poikkeamasta otetaan opiksi ja ne kehittävät Soilfoodia. Näin voimme nähdä myös jokaisessa poikkeamassa jotain positiivista. Asiakaspalaute on meille ensisijaisen tärkeää ja iloksemme olemme pärjänneet asiakastyytyväisyyskyselyissä erinomaisesti.

Yhtenä Suomen suurimmista kierrätyslannoitteiden ja -maanparannusaineiden valmistajista meillä on tärkeä rooli alan kehittämisessä ja suuri vastuu tuotteidemme laadun varmistamisessa. Teemme aina parhaamme, jotta tuotteemme ovat mahdollisimman puhtaita, helposti levitettäviä sekä maan kasvukuntoa parantavia.

Kirjoittaja on ympäristötekniikan DI, joka kutoo pipoja, kierrättää ravinteita vaikka yksi omenanraato kerrallaan sekä vastaa Soilfoodilla mm. tuotelaadusta.

Sonja Ahvenainen

+35840 709 1880

sonja.ahvenainen@soilfood.fi

Lisää Soilfoodin laatupolitiikasta

Jaa

Lue myös