Jorma ja Thina Kauppinen, Kannonkoski

Kalkituksella apua hankalille lohkoille

Mäntylän tilalla Kannonkoskella tilaa viljelevät isä Jorma Kauppinen ja mukana tilan töissä ovat aktiivisesti myös tilan pojat. Tila on vielä Jorman nimissä, mutta sukupolven vaihdos on lähivuosien suunnitelmissa. Tilalla on aina ollut ja on tänä päivänäkin lypsykarja. Maidon lisäksi tilalla tuotetaan kauraa, ohraa, vehnää ja ruista, niin tilan omaksi rehuksi kuin myyntiin. Noin kolmannes tilan peltopinta-alasta on vuosittain nurmella.

Mäntylän tilalla on käytetty Soilfoodin Tehokalkkia ja Ravinnekalkkia. Tuotteilla haettiin apua lohkojen sisäisiin maalajien eroihin. Alueelle kun on tyypillistä, että saman lohkon sisällä voi hyvinkin olla sekä jäykkiä savimaita kuin köykäisempiä hieta- tai hiekkamaita tai jopa multamaita. Tämä tuo alueen viljelyyn omat haasteensa. Tilalla pyritään pitämään mahdollisimman suuri pinta-ala kasvipeitteisinä talven yli, mikä osaltansa lisää tilan kevätkiireitä muokkausten myötä.

Kalkituksen lisäksi tilalla on viime aikoina panostettu erityisesti vesitalouden kunnostamiseen ja korjaamiseen, ja tilalla on mm. tehty uusia salaojituksia. Lisäksi tilalla syntyvää karjanlantaa on käytetty lohkojen ongelmakohdissa lisäämässä orgaanisen aineksen määrää ja täten parantamassa maan rakennetta.

Ongelmat lohkojen sisäisissä vaihteluissa ovat tulleet erityisesti esille uusien osto- tai vuokramaiden yhteydessä. Monesti uuden lohkon kunnostaminen ja parantaminen on Mäntylän tilalla aloitettu nollasta. Näille lohkoille Kauppiset ovat todenneet Ravinnekalkin olevan hyvä valinta. Ravinnekalkki on ollut Kauppisten mukaan täsmälääkettä varsin uusia lohkoja kunnostettaessa.

”Olemme levittäneet Ravinnekalkin uusille lohkoille nurmen lopetuksen jälkeen. Heti nurmen lopetuksen jälkeen olemme tehneet peruskunnostusta ja pinnanmuotoilua, minkä perään olemme kylväneet rukiin. Joillekin lohkoille olemme laittaneet vasta seuraavana vuonna kevätvehnän. Kalkin levityksen onnistuimme järjestämään samoihin aikoihin karjanlannan levityksen kanssa, koska levitämme molemmat itse. Näin olemme tehokkaasti saaneet kasvatettu maan kasvukuntoa ja ravinnearvoja jo vehnääkin edeltävänä vuonna sekä hyvän lähdön rukiille”, Jorma Kauppinen toteaa.

” …olemme tehokkaasti saaneet kasvatettu maan kasvukuntoa ja ravinnearvoja jo vehnääkin edeltävänä vuonna sekä hyvän lähdön rukiille.”

Kauppiset kertovat kalkituksen tuoneen mukanaan selkeitä kustannushyötyjä. Ennen kalkintoimittajan valintaa Kauppiset kilpailuttivat tarjoukset. Soilfoodin tuotteiden edullinen hinta ja tuotteiden helppous tekivät valinnasta kuitenkin helpon.

”Olemme itse levittäneet kalkit kuivalantavaunulla ja tuotteiden levittämisen suhteen ei ole ollut ongelmia. Urakoimme levitystä myös muille viljelijöille ja tuotteiden levitys on aina sujunut ongelmitta”, Kauppiset kertovat.

Mäntylän tilan pojista Tuukka Kauppinen suosittelee Soilfoodin tuotteita kaikille viljelijöille ja vinkkaa ” Jotta pääsette korjaamaan kovia satoja, hoitakaa lohkojen vesitalous ja pH kuntoon.”


Mäntylän tilan käyttämät tuotteet:

Jaa artikkeli:
Share on facebook
Share on twitter
Share on email
Share on whatsapp