fbpx
Siirry pääsisältöön

Petri Suutari isännöi Yrjälän tilaa Kokemäen Tuomaalan kylässä. Tila on niin sanotusti siirtokarjalaistila ja Suutari on Satakuntaan muutetun tilan neljäs isäntä. Tuotantosuunnaltaan tila on tavanomainen. Vuonna 1988 Yrjälän tilalta lähtivät eläimet eli lehmät, ja Suutarin isä keskittyi perunan viljelyyn. ”Siinä on ehkä ne suurimmat muutokset. Viljakasvit on uusin viljelykasvi meidän tilalla. Vaarin aikana niitä on jonkun verran viljelty, mutta isän aikana ei käytännössä lainkaan. Nyt sitten 2011 kun tuli lisää viljelypinta-alaa niin tuli viljakasvit kiertoon mukaan,” Suutari kertoo tilan historiasta. Tilan isäntä Suutarista tuli vuonna 2013.

Kokemäen lähelle painottuu paljon perunan viljelyn lisäksi muuta rivikasviviljelyä, kuten porkkanaa, punajuurta ja sokerijuurikasta teollisuuden painottuessa myös samalle seudulle. Esimerkiksi Finnamylin perunatehdas sijaitsee lähellä ja Apetitin tehtaalle Yrjälän tilalta on matkaa vain 25 kilometriä.

Yrjälän Tila on edelleen peltoalaltaan sen verta pieni, että toimivan ja riittävän monipuolisen viljelykierron saavuttaminen on haasteellista, vaikka kiertoon on lisätty siemenviljaa perunan ja sokerijuurikkaan kaveriksi. Tilan pääkasvin eli tärkkelysperunan viljelykiertoon tuo omat haasteensa vielä tilan maalajit, jotka vaihtelevat karkeasta hietamaasta aina hienoon hiesuun ja jäykkään saveen. Isännän mukaan ”kaikkea mahdollista siis löytyy.”

Perunatehtaan vaatimukset perunalle tekevät sen, ettei tilan jäykät savimaat sovellu perunan viljelyyn. Hiesumaassa viljely onnistuu vielä tietyissä olosuhteissa, mutta pääasiassa hiekkamaissa ja karkeissa hiekkamaissa viljellään multamaista perunaa. “Perunan täydellinen viljelykierto jättäisi viljeltävän pinta-alan niin pieneksi, että siitä touhusta katoaisi sitten järki,” Suutari toteaa.

Toisen ison haasteen Yrjälän tilalle aiheuttaa jo toista vuotta vaivannut kuivuus, johon koetetaan tilalla miettiä ratkaisuja. Märkyys ei olisi ollenkaan niin suuri ongelma, sillä tilan salaojituksiin on panostettu. “Mutta kun karkeilla hietamailla vesi loppuu, niin se loppuu ja vesi ei siellä pysy, vaikka sitä sinne kantaisi. Tosiasia on, että kastelumahdollisuuksia tilalla ei valitettavasti ole,” Suutari harmittelee.

Boost NPKS on tuottanut satoa kuivinakin aikoina, ja viljelijänä on saanut rahoilleen vastinetta.

Yrjälän tilalla on kolmatta vuotta käytössä Soilfood Boost NPKS – väkevä nestelannoite, jota on levitetty viimeksi keväällä 2019. Boost NPKS tuo orgaanista massaa peltoon ja vastaa alueen lannoitetarpeisiin. Kokemäen alueella ei karjanlantaa ole saatavilla ja broilerinlannassa on siemenviljelijän näkökulmasta liian suuri hukkakauran riski.

Boost NPKS:n sisältämä kalium auttaa kasveja myös sietämään paremmin kuivuutta. “Hyvät kokemukset niin Soilfoodista, levittäjästä kuin tavarasta itsestään. Boost NPKS on tuottanut satoa kuivinakin aikoina, ja viljelijänä on saanut rahoilleen vastinetta,” Suutari summaa ja jatkaa “Ei Boost NPKS tietenkään ole täysin sitä kuivuutta ratkaissut. Jos ei vettä ole, niin se aiheuttaa sitten muitakin puutostiloja kasveille. Ne puutostilat näkyvät vähän hassuina asioina, mitä tänäkin vuonna on noita maa-analyysejä otettu. Siellä näkyy sellaisia puutoksia, mitkä pitäisi käytännössä olla korkeana arvona maassa. Mutta sitten kun taas se vesi loppuu, niin se onkin puutostila. Se on jännä, miten kasvit reagoivat veden puutteeseen.”

Suutari muistuttaa, että lannoitetta valitessa täytyisi aina lähteä siitä, mitä kasvi tarvitsee, mitä omien maiden viljavuusarvot ovat, mitä hivenainepuutoksia peltomaissa on ja kuinka ravinteet kasville annetaan. ”Kun haetaan huippusatoja, hivenet ovat kuitenkin aika isossa osassa nykypäivän sadonmuodostuksessa.”

Sokerijuurikas tarvitsee esimerkiksi paljon kaliumia ja tässä tuotteessa sitä on, joten Boost NPKS on sokerijuurikkaalle järkevä valinta.

Boost NPKS sopii tavanomaiseen sekä luonnonmukaiseen viljelyyn. Boost NPKS sopii esimerkiksi hyvin maahan, johon täytyy saada lisättyä kaliumia. “Mun mielestä kaikki viljelijät voi sitä käyttää oli tuotantosuunta sitten luomu tai tavanomainen. Enemmän se on, että mitä se maksaa ja mitä ravinteita kasvi tarvitsee. Sokerijuurikas tarvitsee esimerkiksi paljon kaliumia ja tässä tuotteessa sitä on, joten Boost NPKS on sokerijuurikkaalle järkevä valinta,” Suutari toteaa ja jatkaa vielä “Mulla on uskomus, että tulevaisuudessa enemmän tavanomaisessakin viljelyssä tullaan siirtymään orgaanisten ja teollisuuden sivuvirtojen suuntaan.”

Sääolosuhteiden suuret vaihtelut aiheuttavat nykyään vuosittain erilaisia ongelmatilanteita viljelyyn. “On se sitten joku ötökkä, tuholainen, kuivuus tai märkyys niin mikä on enää nykyään normaalia?” Suutari nimeää mahdollisia haasteita.

“Maatalous on siitä jännä ammatti, että aina kun suunnittelee seuraavaa tulevaa vuotta ja esimerkiksi lannoitusta, aina siellä on joku yllätys vastassa. Ei ole semmoista selvää reseptiä, millä saataisiin huippusato. Pitäisi pelto- ja tilakohtaisesti miettiä, mitä millekin lohkolle tehdään ja mikä kasvi sinne kannattaa laittaa, ” Suutari vastaa kysyttäessä hyvän sadon edellytyksiä. ”Siitä tulee taas sellainen sekametelisoppa ja ei ainakaan itsellä mielenkiinto tai talous kestä sitä, että joka lohkolle voidaan lannoittaa eri tavalla. Sitten täytyy tehdä kompromisseja. Boost NPKS on ollut tähän ongelmaan hyvä kompromissi. Siitä saadaan monenlaisia ravinteita ja hiukan orgaanista ainettakin peltoon.”


Lue lisää Soilfood Boost NPKS -tuotteesta:

Soilfood Boost NPKS

Jaa

Lue myös