Mikä lisäarvo välittäjällä on ravinteiden kierrätyksessä?

“Ravinteita pitäis kierrättää…” 

“Ja saada siitä rahaa.” 

“Syntyyhän meillä ravinteikasta sivuvirtaa, jolle varmaan olis ottajia näin ravinnekierrätyksen nousukaudella.” 

Mutta miksi puhelin ei soi punaisena kiinnostuneiden asiakkaiden soitoista? Ja miksi haaveet ravinteikkaiden sivuvirtojen arvonnoususta eivät ole toteutuneet vuosien odottelusta, kehityshankkeista ja hyvistä aikeista huolimatta? 

“Jotain tässä on vialla…” 

Näin ajattelee moni asiantuntija, jonka tehtävänä on löytää firmalle tai maatilalle uutta kilpailukykyä ravinteiden kierrätyksestä. Mitä se lisäarvo ravinteiden kierrätyksessä oikein on? Ja miksi omalle ravinteikkaalle sivuvirralle ei tunnu löytyvän markkinoita, vaikka se omasta mielestä tosi hyvää tavaraa onkin? Lehdistä on luettu, että ravinteiden kierrätykseen erikoistuneilla yrityksillä on alkanut liiketoiminta kasvaa, mutta jotain epäilyttävää siinä on, kun toinen tulee välikädeksi hommaan minkä voisi itsekin hoitaa. 

Vetääkö joku välistä ja onko se reilua?

Tässä blogissa selvitetään mitä lisäarvo ravinteiden kierrätyksessä tarkoittaa ja pohditaan mitä virkaa ravinteita välittävällä välikädellä on ravinteiden kierrätyksen arvoketjussa. Asiassa on monta näkökulmaa ja menestystarinaa sekä tietysti myös epäonnistumisia. 

Lisäarvo on rahaa viivan alle

Lisäarvo eli added value on ravinteiden kierrätyksessä sama asia kuin muissakin tuotteissa. Raaka-aineella on matala arvo ja raaka-aineen jalostaminen tuotteeksi lisää tuotteen arvoa suhteessa raaka-aineeseen. Tuotteelle syntyy siis lisäarvoa tai arvon lisää tai arvon nousua, ne kaikki tarkoittavat samaa asiaa.  

Ravinteiden kierrätyksellä tarkoitetaan yleisesti erilaisissa sivuvirroissa olevien ravinteiden saattamista uudelleen käytettäväksi yleensä alkutuotannossa mutta myös teollisissa prosesseissa. Sivuvirrat taas voivat olla peräisin mm. yhdyskunnista, jätehuollosta, teollisuudesta tai maataloudesta. Jonkin toiminnan yhteydessä syntyy siis jokin sellainen materiaali, jolla ei ole selkeää käyttötarkoitusta, tai sen arvo sellaisenaan on hyvin pieni ja se on siksi vailla käyttöä. Siinä on kuitenkin jokin määrä ravinnetta tai ravinteita, minkä vuoksi se soveltuisi ravinteiden kierrätykseen. Kuitenkin jos tämän materiaalin tuottajalla ei ole selkeää näkemystä mitä tällä materiaalilla tehdään ja miksi tai kuka siitä haluaa jotain maksaa, päädytään blogin alussa kuvattuun pähkäilyyn:  

Jotain tässä on vialla…

Tarpeet ovat selkeät: 

  1. Täytyy tunnistaa ravinteikas sivuvirta, jonka ravinteet voidaan kierrättää 
  2. Täytyy keksiä mitä käyttöä tällä sivuvirralla voisi olla sellaisenaan tai raaka-aineena 
  3. Täytyy keksiä tuote, joka koostuu tästä sivuvirrasta yksin tai osana reseptiä 
  4. Täytyy luoda ja lanseerata tuote 
  5. Täytyy alkaa myymään ja markkinoimaan tuotetta
  6. Täytyy alkaa valmistamaan ja varastoimaan tuotetta sekä valvomaan sen laatua 
  7. Täytyy alkaa kuljettamaan tuotetta asiakkaille 
  8. Täytyy laskuttaa asiakkaita tuotteista 
  9. Täytyy toteuttaa kohdat 5-8 uudestaan ja uudestaan ja uudestaan… 

Jos ja yleensä kun, edellä mainitut yhdeksän kohtaa eivät ole sivuvirtaa tuottavan yhdyskunnan, teollisuuden tai maatilan toiminnan ytimessä, tullaan hyvän kysymyksen eteen: Kuka kaiken tämän tekee, millä ajalla ja millä kustannuksella? Ja siitä johdettuna: Jääkö tästä mitään käteen? Jotta kohdissa 1-8 syntyneellä lisäarvolla olisi mitään merkitystä, lisäarvon täytyy olla suurempi kuin sen luomiseen käytetyt panokset. Vain silloin toimijalle jää rahaa taskuun kovan työn tuloksena. 

Välikättä tarvitaan ja rooli on lopulta yllättävän selkeä

Kun kaikki se työ mitä lisäarvon muodostamiseksi tarvitaan ei ole sivuvirran alkuperäisen tuottajan näkövinkkelistä ydintoimintaa, käy niin että se jää tekemättä koska se arvioidaan kannattamattomaksi. Tai vaihtoehtoisesti toimintaa yritetään tehdä ”vasemmalla kädellä” kaiken ydintoiminnan ajaessa tärkeysjärjestyksessä sen ohi. Molemmissa tapauksissa tehdään kovasti työtä ja toivotaan parasta, mutta ei saavuteta alkuperäistä tavoitetta eli kannattavuuden parantumista ravinteiden kierrätyksen avulla. 

Joskus ei kannata tehdä kaikkea itse. 

Otetaan esimerkki toiselta toimialalta:  autokaupasta 

Jokainen meistä tietää, että käytetyn auton voi myydä itse. Se on suht helppoa ja siihen on useita nettipalveluita ilmoittamisen ja kaupankäynnin tekemiseksi. 

Silti suurin osa meistä vaihtaa autonsa autokaupan välityksellä. 

Miksi? 

Koska kaikki meistä tietävät, että autokaupan kanssa asioiminen on helppoa ja turvallista. Autokauppaan voi kävellä sisään vanhan auton kanssa ja kävellä ulos uuden auton kanssa. Olemme valmiit maksamaan välikädelle eli autokaupalle vanhan auton edelleen toimittamisesta ja uuden auton hankkimisesta. Kaikkien niiden yksityiskohtien järjestämisestä, joista emme itse tiedä kovin paljoa tai ole niiden järjestämisessä kovin hyviä, vaikka voisimme periaatteessa hoitaa ne itsekin.  

Välikäden rooli ravinteiden kierrätyksessä on aivan yhtä selkeä. Sivuvirran tuottajan on mahdollista tehdä palvelusopimus välikätenä toimivan yrityksen kanssa, jolloin edellä kuvattujen toimenpiteiden 1-9 vastuunjaosta voidaan sopia tarkasti. Jos sivuvirran tuottaja näkee omaksi toiminnakseen esimerkiksi kaiken paitsi sivuvirran myynnin loppukäyttöön, voi palvelusopimus koskea vain sitä.

Toisessa tapauksessa, jos sivuvirran tuottaja haluaa, voi välikätenä toimiva yritys toteuttaa sivuvirran jalostuksen, tuotteen luomisen ja lanseeraamisen sekä myynnin loppuasiakkaille. Kaikissa vaihtoehdoissa sivuvirran tuottaja saa haluamaansa palvelua, mikä vapauttaa tuottajan resursseja omaan ydintoimintaan ja sivuvirrasta syntyvä tuotto näkyy joko sivuvirrasta syntyvänä tulona tai säästyneinä resursseina. 

Jos et ole ajatellut asiaa tältä kantilta aiemmin, nyt on korkea aika! 

Menestystarinoita syntyy, vaikka välillä menee metsään

Esimerkki ravinteiden kierrätyksen menestystarinasta ja välikäden roolista siinä menestystarinassa on perunan solunesteestä jalostettu väkevä ravinneliuos. Kun tärkkelysperunasta valmistetaan tärkkelystä, syntyy samalla tuotantoprosessissa laimeaa ravinteikasta nestettä eli perunan solunestettä. Jalostamattomassa solunesteessä ravinnepitoisuudet ovat alhaiset ja tämä johtaa suuriin volyymeihin varastoinnissa, logistiikassa ja levityksissä. Yksikkökustannuksen tuoma hyöty, eli arvo on pienempi, kuin siihen kohdistuvan hyötykäyttöketjun kustannukset. Jalostettuna taas väkeväksi ravinneliuokseksi sen kysyntä ja logistiikkakustannukset ovat matalammat ja yksikkökustannuksen tuoma hyöty kuluja suurempi.

Tässä esimerkkitapauksessa sivuvirran tuottaja onkin päättänyt investoida itse solunesteen jalostamiseen ja ulkoistaa välikädelle vain jalostetun tuotteen lanseeraamisen ja myymisen loppukäyttäjille. Sivuvirran tuottaja saa siis keskittyä perunan ja solunesteen jalostamiseen, mikä on yrityksen ydintoimintaa. Välikäden avulla tuottaja varmistaa menekin jalostetun väkevän ravinneliuoksen koko tuotannolle ja vielä sovittuun hintaan. Kun ravinneliuokselle on varma menekki ja hinta, syntyy tuottajalle lisäarvoa viimeisen viivan alle sekä ravinneliuoksen arvosta että säästyneistä resursseista kun tuotteen myyntiä ei tarvitse hoitaa itse. 

Reiluuden nimissä otetaan myös kielteinen esimerkki. Kaikki biokaasulaitokset tuottavat jonkinlaista mädätysjäännöstä. Laitoksesta riippuen jäännöksiä saattaa olla yksi tai useampia, nestemäisiä tai kiinteitä. Toki useat biokaasulaitokset käyttävät välikättä mädätysjäännöksen toimittamiseksi maatalouteen, mutta joissakin tapauksissa mädätysjäännöksen määrä kohtaa lähialueen maatalouden tarpeet niin hyvin että välikäden palveluille ei ole taloudellista tarvetta. Jos tuote on niin haluttu, että se haetaan pihasta oikeaan hintaan, ei välikäden palveluille ole tarvetta. 

Ja sama pätee autokauppaan: Jos käytetty autosi on todellinen helmi, joku rasvanäppi käy hakemassa sen pihasta heti kun laitat sen nettiin…  

Hahmota iso kuva ja tee oikeat päätökset = voittava resepti

Kun hahmottaa toimijoiden roolit omassa arvoketjussa, näkee isomman kuvan ja pystyy tekemään päätöksiä siitä, mikä on kenenkin ydintoimintaa. Sillä ydintoiminta on kannattavaa, joka suuntaan ei kannata rönsyillä. 

Eihän meidän kaikkea kannata itse tehdä! Joku osaa tämän varmasti jo ennestään. 

Jos sinusta tuntuu, että arvoketju sivuvirran syntymisestä sen loppukäyttöön alkaa hahmottumaan päässäsi, HYVÄ JUTTU! Nyt on aika tarttua toimeen ja rikkoa pinttyneet ennakkoluulot siitä mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. Liian usein aletaan tekemään selvitystä, hanketta, projektia tai investointia, vaikka oikea suunta olisi katsoa isoa kuvaa ja miettiä mitä minkäkin toimijan oikeasti kannattaa tehdä ja mitä ei. Kun kaikki tekevät sitä missä ovat parhaita, kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.  

Sivuvirtojen ravinteiden kierrättämisen arvoketju on tapauskohtainen, monimutkainen ja siinä on aina monta toimijaa. Tarvitaan tuottaja, jalostaja, kuljetusurakoitsija, myyjä, laadunvalvoja ja niin edelleen ja niin edelleen. Nämä voivat tietysti olla yhden tai useamman toimijan palveluksessa, mutta sen pohdinta menee jo liian yksityiskohtaiseksi tähän blogiin. 

Jos haluat keskustella aiheesta lisää tai selvittää oman arvoketjusi tai paikkasi siinä, ota yhteyttä! Soilfoodilla on tarjota palveluita Suomessa sekä lähimarkkinoilla ja ennen kaikkea osaamista ja kokemusta lisäarvon tuottamisesta ravinteiden kierrätyksen arvoketjussa. 

Olli Lehtovaara johtaa Soilfoodin teollisten palveluiden yksikköä
Olli Lehtovaara

Kirjoittaja on kokenut kiertotalouden edistäjä ja vihreä teollisuusmies, jonka missiona on saada teollisuuden sivuvirrat kiertämään. Hän toimii Soilfoodilla Teollisten Palveluiden Johtajana.

0400 682 571

olli.lehtovaara@soilfood.fi

Jaa artikkeli:
Share on facebook
Share on twitter
Share on email
Share on whatsapp